Mpky

Posted by: admin | Category: | Comments Off

Suomen puolustusvoimissa fyysisellä kunnolla on suuri merkitys, sillä palveluksessa olevien henkilöiden on suoriuduttava tietyistä voimaa ja kestävyyttä vaativista tehtävistä ongelmitta. Tämän vuoksi puolustusvoimilla onkin oma kunto–ohjelma alokkaille, jota noudatetaan järjestelmällisesti. Sanotaankin, että puolustusvoimat on Suomen suurin kuntokoulu.

Puolustusvoimat kannattaa myös sitä, että jokainen palveluksessa oleva henkilö käyttää kuntoiluun säännöllisesti vähintään 20-60 minuuttia kaksi tai kolme kertaa viikossa, sekä suosittelee, että liikuntaa harrastetaan noin 60-90 prosentin intensiteetillä maksimisykkeestä. Lisäksi yli 10 000 askeleen päivittäinen liikunta on myös puolustusvoimien tavoitteena. Tällä tavoin puolustusvoimilla on tarvittaessa motivoitunut henkilökunta puolustustarpeisiin.

Puolustusvoimissa työskentelevät henkilöt, jotka eivät suoriudu kyseisistä suosituksista esimerkiksi ylipainon vuoksi, saavat tukea monin eri tavoin, kuten kunto– ja ravinto–ohjausta. Puolustusvoimilla onkin erityisiä kestävyyttä vaativia sotilasurheilulajeja, kuten esimerkiksi hiihto, ammunta, kamppailulajit ja suunnistus.

Puolustusvoimien Urheilukoulu on tarkoitettu kilpaurheilijoille, joiden ura tai kausi keskeytyy asepalveluksen vuoksi. Asevelvollisuus ei ole enää esteenä aktiiviurheilijan uralla, vaan puolustusvoimat toimivat sekä maanpuolustuksen kouluttajana että urheiluvalmentajana. Molemmat osapuolet hyötyvät tästä, sillä alokas suorittaa asepalveluksen, ja samalla pitää itsensä huippukunnossa. Näin puolustusvoimat saavat koulutettua henkilökuntaa, joka tarvittaessa voi tarjota palveluksiaan, sekä lisäksi saa todella hyvässä fyysisessä kunnossa olevia alokkaita.

Liikunnan tärkeys on lisääntynyt vuosien myötä myös puolustusvoimissa, ja siksi palvelukseen astuvien liikuntaa on lisätty merkittävästi aikaisempaan järjestelmään verrattuna. Fyysiseen koulutukseen käytetty osuus on nykyään liki puolet koulutukseen käytettävästä ajasta. Kenttäkelpoisuus ei tarkoita ainoastaan fyysistä suorituskykyä, vaan siihen kuuluu tietenkin myös ampumataito ja henkinen kunto, eli terve sielu terveessä kehossa. Kuntoa puolustusvoimissa testataan säännöllisin väliajoin, sekä lisäksi käytetään eräänlaista sovellusohjelmaa, joka ohjaa ja kerää tietoja.